keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Keittiö

Keittiön kevätväritys sai alkunsa matoista. Ikkunat olivat jonkin aikaa ilman verhoja, koska sopivaa kangasta ei tuntunut löytyvän. Aluksi oli tarkoitus tehdä kapeat sivuverhot, mutta päädyin kappaan. Nyt päivänvalo pääsee hyvin sisälle. Kangas on pehmeää ja hyvin laskeutuvaa puuvillasatiinia, Eurokankaasta.


Tuoleissa oli tummanharmaa istuinosa, eikä se nyt sopinut ollenkaan uuteen väritykseen. Joten tuoleihin piti saada uudet päälliset :) Raitakangas löytyi Anttilasta.


Innostuin myös leipomaan. Tein vadelmakakun tämän ohjeen mukaan, ilman kookoshiutaleita. Ja oli muuten hyvää, suosittelen!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Sanoista tekoihin

Olen saanut nyt ompeluprojektin ensimmäisen osan valmiiksi, viimeinkin! Makuuhuoneen uusi ilme toi kerralla kevään huoneeseen. Tosin ikkunasta näkyvä maisema ei oikein keväiseltä näytä, mutta ei anneta sen häiritä.



Verhokankaat on HH-kankaan ale-korista yhteishintaan 11 € ja pitsi 3,15 €. Joskus käy hyvä tuuri ja löytää edullisesti kankaita. Yleensä juuri silloin, kun ei mitään erityisesti haekaan.

Minulla on sellainen tunne, että tämä ei jää tähän. Nyt kun ompelu- ja sisustusinto on taas tauon jälkeen saatu heräämään, todennäköisesti se laajenee muuallekin täällä meidän kodissa :) Kun innostusta on, silloin on toimittava. Eikö vain?

torstai 17. maaliskuuta 2011

Suunnittelu jatkuu

Viime postauksesta on taas aikaa ja voin sanoa, että samassa pisteessä olen edelleen käsitöiden osalta. En vain ole saanut aikaan yhtään mitään. Kaikkea olen kyllä suunnitellut senkin edestä. En kuitenkaan anna saamattomuuteni lannistaa. Kyllä ne suunnitelmat toteutuvat, kunhan sopiva hetki koittaa. Puolustuksekseni voisin sanoa, että työt ovat vieneet suurimman osan ajasta ja energiasta. Vapaa-aikana olen vain nauttinut, eli levännyt ja tavannut ystäviä ja sukulaisia



Vanhempien syntymäpäivänä vein äidille sytykeruusuja ja isälle kakun.
Ruusukkeita tein ensimmäistä kertaa ja hyvin onnistuivat. Lisää on tulossa :)
Kakun tein vanhalla ohjeella, mutta lisäksi laitoin väliin kinuskia ja päälle tuorejuustoa johon laitoin pähkinäsuklaalevitettä. Vinkin sain Annikalta, kiitos. Hyvää oli!



Raskaan työpäivän jälkeen piristystä tuovat tulppaanit ja kiwistä soseutettu raikas juoma :)

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Lisää aurinkoa, kiitos!

Kevättä kohti mennään, jolloin tulee aina innostus laittaa kotiin jotain uutta ja piristävää. Keittiön ja makuuhuoneen uusi ilme on mietitty jo valmiiksi ja joitakin materiaaleja niiden toteuttamiseksi on hankittu :) Ehkä tässä kuitenkin joutuu hetken odotteleen, ennenkuin kotia alkaa sisustaa keväisemmillä tekstiileillä. Kirkkaista päivistä huolimatta on niin talvista vielä.


Mm. näistä purkeista löytyy tuleviin askareisiin nauhoja, nyörejä ja tietenkin pitsejä.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Taulu

Kangaskaupassa käydessä mukaan tarttuu usein muutakin kuin mitä oli hakemassa.. Puukehykseen pingotetusta kankaasta tuli mielestäni kaunis taulu.


Kuvasta tulee ihan lapsuus mieleen, jolloin kesä oli aina lämmin ja tuntui kestävän hurjan kauan. Naapuriin tuli Ruotsista kesälomalaisia. Porukassa ajettiin polkupyörillä kilpaa uimarannalle pitkin pölyävää hiekkatietä. Mukavia muistoja :)